Kesäkuun tärpit

Kesäkuun tärpit

Heippa hei!

Kesäkuu korkattu ja hektistä on niin työ kuin treenirintamalla. Minulla on heinäkuussa loma joten siihen asti tykitetään.

Viime postauksessa kerroin että uusi treenijakso on alkamassa. Tällä hetkellä teen 5 treeniä viikossa joista yksi on ns plyometrinen treeni, missä tehdään hyppyjä, kyykkyjä ja kehonpainoliikkeitä, fokus reisissä ja pakaroissa. Jakso kestää 16 viikkoa josta 2 ekaa viikkoa teen heavy-tyylistä treeniä eli lyhyitä raskaita sarjoja. Seuraava viikko on erikoistekniikoiden jakso jolloin hyödynnetään tempot, pidot ym. Neljäs viikko onkin sitten volume eli toistoja tulee enemmän. Nämä viikot vaihtelevat eri järjestyksessä 8 viikon ajan, tämän jälkeen kevennetty viikko ja kierto lähtee alusta.  Motivaatio on todella huipussa ja pelonsekavin tuntein odotan jo seuraavaa treeniä. Jaloille tulee treeniä 3 viikossa joten fokus on tällä hetkellä niissä. Voin taas todeta että on mulla ammattitaitoinen valmentaja. Lepo ja kehonhuolto korostuu entisestään tämän jakson aikana jotta ehtii palautumaan ja kehittymään. Evästä lisättiin myös viime viikolla ja tuntuu että kroppa on lähtenyt jopa tiivistymään. Tavoite on siis ensi vuoden kevään 2019 kisoissa ja mun ekat bikinifitneksen parissa.

Viime postauksessa hehkutin jo Ostrovit sarjan tuotteita ja teen sen myös nyt. Varsinkin Ostrovit Whey Protein WPC80.eu on törkeen hyvän makuinen ja sekoittuu nopeasti! Tein tänään uuden aamupala kombon jonka haluan jakaa teille. Aineosat: 80g kaurahiutaleita, 4 valkuaista, 10g Ostrovit Whey Protein WPC80 maussa Biscuit Dream, ripaus suolaa ja tilkka vettä, sekä uutena lisänä noin 15 kpl maapähkinää. Aineet sileeksi sauvasekoittimella, paista pannulla kookosöljyssä ainoastaan toisella puolella ja käännä yli. Kylkeen marjoja sekä pari kupillista(lue kulhollista) kahvia 😉 Niin herkkua ja nuo pähkinät tuo ihanaa lisämakua! Kyseinen tuote löytyy solpivasti kesäkuun tarjouksessa, 900g pussi 14,75! ja eikun tilaamaan 😉 http://voimaravinteet.fi/tuote/ostrovit-whey-protein-wpc80-eu-900g/

Muita tärppejä kesäkuulle on  ehdottomasti raikkaat uudet treenivaattet, niitäkun ei voi koskaan olla liikaa 😉 Seuraavat Trec-girl leggarit meni mulla tilaukseen, nämä sekä paljon muitakin treenivaatteita ja asusteita myös kesäkuun tarjouksessa 😉  -> http://voimaravinteet.fi/tuote/trec-girl-spring-candy-legginsit/

Ihanan väriset, tehty laadukkaista materiaaleista ja joustava vyötärö.

Nesteytyksestä on myös pidettävä huolta varsinkin säiden lämpiessä ja siihen näppärä ja fiksu valinta on Trec:in mega bottle. Jo pienikin nestevaje haittaa suorituskykyäsi, joten tämä 2,2L iso pullo on must-have kesällä. Myös sekin tarjouksessa 😉 http://voimaravinteet.fi/tuote/trec-mega-bottle-22l-musta/

 

Näiden lisäksi vaikka mitä kivaa voimaravinteet.fi sivuilla joten eikun ostoksille 🙂

Kovia treenejä ja mukavaa kesää! 🙂

Mun menoa voi seurata instagramissa: @frejasjoblom

/Freja

Bikini fitness athlete

Personal Trainer, Grouptraining instructor

 

Lue lisää

Mitä juoda treenin aikana?

Onko sulle tuttua väsyminen kesken treenin? Tai huono olo? Tuntuu vaan ettei enää kulje ja vielä ois treeniä edessä. Usein tulee juotua palautusjuoma, mutta treenin aikana vaan vettä. Kannattaa kokeilla seuraavia jotta noilta ikäviltä jutuilta välttyisi.

Vietän salilla parisen tuntia joka treeni kertanani. Siihen sisältyy lämmittely, treeni ja verryttely. Itselläni on tällä hetkellä aika tiivis ja hikinen treeniohjelma, sillä sarjatauot pyrin pitämään alle minuutin mittaisena. Myös raskaita treenejä on kun tietyn kierron mukaan vedän viimeiset sarjat failureen ja teen mekaanisia pudotussarjoja.

Treenin aikana tarvii ehdottomasti nesteytystä, mutta hikisessä ja reippaassa treenissä tuntuu että pelkkä vesi ei aina riitä.

Itselleni on tullut tavaksi juoda treenin aikana palautusjuoman hiilihydraatit, lähinnä malton muodossa.  Nopeasti imeytyvä hiilihydraatti parantaa pumppia ja tosiaan antaa energiaa.  Itselle ei pelkkä malto aina riitä, vaan käytän helppoa sekoitusta – Activlabin NO Muscle Pump. Sekoituksessa on malton lisäksi myös muun muassa kreatiinia ja kofeiinia. Monesti tää on tuonut treeniin haluttua lisäpotkua ja jaksamista. Varsinkin jos työpäivän jälkeen menee treenille. 🙂

Myös kaikista lämpimimpinä päivinä hikoilee paljon, jolloin lisään myös ihan normaalia suolaa juomaveteen. Runsaasti hikoillessa suolaa tarvii ja se myös estää kramppeja yms. Lusikallinen suolaa vedessä ei oikeastaan treenin aikana edes maistu tai jos maistuu niin tuntuu olevan vaan parempaa kuin pelkkä vesi.

 

Lue lisää
Copyright @ 2015-2017 Voimaravinteet.fi. All rights reserved.
Ostoskori on tyhjä